Talven tunnelmia.

Viimein koitti se aika, että talvi tulla tupsahti. Heti hiihdettävän lumen saavuttua oli pakko päästä suksia ja kameraa ulkoiluttamaan. Suuntasin ensin Lommoltunturiin marraskuun loppupuolella. Ensilumet tulivat  varsin kosteasti ja näiden sateiden ansiosta alkoi tykkyä jo kertymään. Sitä lähdin katselemaan, sekä samalla tutkimaan mikä lumitilanne oikeasti oli tunturissa. Lähtöpäivänä ja sitä edeltävinä päivinä oli ollut tasaisen harmaata keliä, mutta pilvet roikkuivat todella alhaalla. Kenttärovan säähavaintotietojen mukaan pilvisyys näytti 0/8 ja se oli merkki siitä, että tunturissa voi hyvinkin olla selkeää.

Näin siinä lopulta kävi. Jo Lommoltunturin parkkipaikalla aurinko värjäsi pilviharsoa yläpuolelle ja raoista näkyi kirkasta taivasta. Hiihtelin hissukseen kohti Lommolin huippua. Välillä pilvisyys sakeni, mutta puurajan laidalla sai huokaista helpotuksesta. Alhaalla kaikki oli harmaan pilven peitossa, mutta ylhäällä maisema avautui kirkkaana. Tunnelma oli mahtava, sillä olihan kyseessä talven ensimmäinen tunturihiihto ja missä olosuhteissa! Kiittelin taas ääneen, että saan asua ja elää Lapissa.

Aloin kuvaamaan. Sävyt elivät koko ajan pilvimassojen liikkuessa alapuolella muuttaen samalla matalalta paistavaa auringonvaloa. Lunta oli hyvin ja löytyi myös yllättävän hyvää tykkyä. Tunturissa ei ollut muita jälkiä, ainoastaan jänis oli käynyt huipulla maisemia ihailemassa. Kuvasin 24mm maisemaa ja välillä 100-400mm pilvimassoja tunturien kyljessä. Ensimmäinen hiihtoreissu tunturiin oli todellinen onnistumisen reissu.

Seuraavat lumisateet toivat lisää lunta ja joulukuun puolella lähdin katselemaan Pallaksen tilannetta. Keli oli komea, mutta tunturissa puhalsi 20 m/s tuuli. Pallakselta tykky oli kadonnut, mutta lumi liikkui todella vauhdilla pitkin tuntureiden laitoja. Siinä oli kuvaamisen aihetta tälle reissulle. Päätin jo alussa, että en kiipeä huipulle asti. Kiertelin Palkaskeron laitoja ja etsin sopivaa valoa. Lopulta aurinko pilkisti ja maisema alkoi värjääntyä. Kaunista vaikka olikin karut olosuhteet. Kuvailin pääosin laajiksella ja välillä kävin itse kameran edessä hiihtelemässä. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen oli aika suunnata kotiin. Tämäkin reissu oli onnistunut ja muutama kelpo ruutu tuli molemmilta retkiltä kotiin viemiseksi.

Kuvausterveisin, Timppa Veijalainen

Kuvauskalusto: Canon 5D Mark III, Canon 24-105mm F4L IS, Canon 17-40mm F4L, Canon 100-400mm F4.5-5.6L IS

 

Aurinko katoaa horisonttiin

 

Tuuli oli jo muokannut lunta Pallaksella.

 

Maatuisku pyyhkii tuntureita.

 

Viimeisiä auringonsäteitä ennen kaamosta.

 

Sininen hetki Lommoltunturin huipulla.

 

Sumupilvet pyyhkivät Keimiötunturin laitaa.

 

Alkutalven tykky Lommoltunturissa

Mitä silmät ei nää – sen kamera tallentaa

Revontulet valaisivat kilpaa kuun kanssa Särkitunturin huippulammella. Etelätaivas oli esityksen aikaan yhä pilvessä.

Siitä lähtien, kun olen alkanut kuvata revontulia, olen odottanut, että pääsisin kuvaamaan kunnon aurinkomyrskyä. Sellaista, jossa taivas hehkuu kauttaaltaan syvänpunaisena. Punaista en ole nimittäin juuri koskaan onnistunut kunnolla havaitsemaan revontulista. Joskus kameran kennolle on hyvällä tuurilla tarttunut punaista väriä, ja kunnon koronapurkausta on silloin tällöin vihreän lisäksi sävyttänyt haaleat pinkin tai purppuran sävyt.  Syyskuun puolivälin lähetessä näytti kerrankin hyvältä. Auringosta oli irronnut valtava, maahan päin suuntautunut X-luokan purkaus, ja sitä ennen pienempi posaus. Kaiken lisäksi kuvausolosuhteet näyttivät täydellisiltä:  Selkeää keliä oli luvassa, kuu oli lähes täysi ja ruskakin alkoi olla parhaimmillaan.

Ensimmäisen reissun tein Muonion Särkitunturiin torstaina. Poljin illan hämärtyessä maastopyörällä tunturin huipulle, pystytin teltan ja jäin odottelemaan. Sää oli pilvinen, joten menin jo ennen yhtätoista nukkumaan. Laitoin kellon soimaan tunnin välein, ja kurkistelin teltan ovesta, olisiko sää seljennyt. Neljän aikaan pilvet olivat poissa, ja huomasin revontulipilareita länsitaivaalla. Puin vaatteet hopusti päälle, ja pian olin valmis kuvaushommiin. Revontulikuvio vahvistui nopeasti, ja kohosi peittämään puolet taivaasta. Näytti kuin länsitaivas olisi romahtanut värien kera. Esitys oli lyhyt, mutta näyttävä. Pian aurinko alkoi jo kirkastaa taivasta, ja tulet hiipuivat. Nopean tilanteen vuoksi en ehtinyt kovin hyviin kuvauspaikkoihin, mutta sain kuitenkin muutaman ruudun ja hieman videomateriaalia. Pääasiassa väri oli vihreää ja valkoista, mutta myös hentoa pinkkiä havaitsin seassa. Kotona totesin avaruussää-sivustoilta, että kyseessä oli ollut aiemmin auringosta lähtenyt pienempi purkaus, joka aiheutti nyt osittaisella osumallaan maan magneettikenttään lyhytaikaisen revontulipiikin.

Purkaus kello 04 aamulla oli lyhyt, mutta näytti kuin länsitaivas olisi romahtanut.

Perjantaina olin illalla vielä työkeilalla, ja Timo pisti viestiä, että revontuliarvot olivat alkaneet jälleen kohota. Velvollisuuksien jälkeen siirryin erääseen kuvauspaikkaan, jota olin jo jonkin aikaa aikonut kokeilla. Laiton GPS:n päälle, mutta satelliitteja ei tahtonut löytyä. Vasta pitkän pohdinnan jälkeen vastaanotin löysi kolme lautasta taivaalta – tämä tilttaus oli merkki kovasta avaruussäämyrskystä!
Rivakan marssin päätteeksi pääsin erämökille, jossa tapasin puolalaisen perheen. Perheen äidillä oli unelmana nähdä revontulet, ja lupasin hänelle, että jonkinlaiset tulet hän varmasti näkee, jos valvoo ainakin puolille öin. Ilta meni perheen kanssa illallistaessa ja tarinoidessa. Olipas odottamaton, mutta oikein mukava ja lämminhenkinen tapaaminen keskellä metsää!
Paikka vaikutti olevan erinomainen revontulien kuvaamiseen. Lähellä oli pieni järvi, jossa pari isompaa kalaa (siikoja?) kävi illanhämärässä tuikkaamassa pinnassa. Kauempana suolla kaakattivat hanhet. Illan ensimmäiset revontulet olivat haaleita ja värittömiä pilareita. Oikeastaan lähelle puolta yötä tilanne näytti tosi huonolta. Välillä vaaleat revontulet näyttivät syttymisen merkkejä, ja puolalaisnainen kyseli, että tätäkö ne nyt onkin. Hän kun oli nähnyt valokuvia paljon värikkäämmistä revontulista. Koetin selittää, että joskus silmät vain näkevät vähemmän kuin kamera.
Jossain vaiheessa etelätaivaalle ilmestyi vaaleita, liki värittömiä pilareita ja valohaitareita. Arvasin heti, että tämä näyttäisi hyvältä kameran kennolla. Testivalotus, ja kappas, taivas oli aivan punainen. Juuri sellainen, mitä niissä mega-luokan revontulimyrskykuvissa on.  ”Kyllä, olen huijari”, sanoin naiselle, ja vilautin, miten kamera tilanteen näki. Luojan kiitos puolen yön aikaan taivaalle räjähti kunnon koronapurkaus, jossa näkyi oikeasti kirkkaita värejä ja vinhaa liikettä! Koko perhe huokaili, kuinka kaunis näky oli. Purkauksessa näkyi vihreää, valkoista ja hieman pinkkiä tai purppuraa.
Seuraavan parin tunnin aikana tuli myös muutama näyttävä revontulihaitari, joista sain paljon materiaalia. Silmään ne näyttivät ihan hyvältä, mutta ei mitenkään erikoisilta. Nukkumaan menin ennen kahta.

Aamulla pakkasta oli kolmisen astetta, ja pihalle valmiusasemiin jättämäni kamerat olivat kauttaaltaan jään peitossa! Rapsuttelin ja pyyhin kosteutta pois sen, mitä pystyin, ja suljin kamerat laukkuun. Komea aamukuura ja harvinainen sumusateenkaari jäivät nyt harmillisesti kuvaamatta.
Kotona tietokoneelle päästyäni, odotin, että purkaus olisi ollut odotettua heikompi, koska revontulet olivat pääasiassa hailakat.
Yllättäen yön revontulet olivatkin luokkaa G3 –ja KP-arvoltaan 7. Ne ovat vahvan revontulimyrskyn arvoja. Olen nähnyt huomattavasti komeampia revontulia esimerkiksi KP-arvolla 3. Tämä kokemus kertoi taas sen, että revontulet ovat arvaamattomia. Niiden ennustaminen on vaikeaa, ja on vielä vaikeampaa on ennustaa, miten ihminen tilanteet näkee.
Olen usein kuullut sanottavan, että revontulikuvat ovat huijausta. Se on monitulkintainen kysymys, mutta joka tapauksessa kameran kenno ja silmät näkevät tilanteen eri tavoin. Itse käytin yön aikana pääasiassa puolen sekunnin suljinaikoja, joten ainakaan kyse ei ole pitkällä valotuksella kikkailusta. En malta odottaa, miltä seuraava iso revontulimyrsky näyttää. Revontulet ovat joka kerta erilaiset!

 

Illallisen jälkeen revontulet alkoivat hiljalleen syttyä.

 

Näin etelätaivaalla värittömiä valopatsaita. Valotus kameralle ja järkytys! Taivas on Canonin mukaan tulessa!

 

Pikkuhiljaa valoshow alkoi erottua paremmin myös paljaalle silmälle.

 

Hanhet toitottivat suolla, hiiripöllö lenteli rannalla ja homo sapiens odotteli revontulia.

 

Vihdoinkin! Kirkas korona syttyi suoraan yläpuolelle ja sai kuvaajaankin vauhtia.

 

 

Revontulimyrskyn värit tekivät suurimman vaikutuksen kameran kautta. Rehdellisesti sanottuna paikan päällä näky oli suorastaan vaisu.

 

Lähes koko taivaan revontulet kalansilmän lävitse.

Kalusto: Canon 6d, Canon 5d2 + Canon 24mm 1.4 & Samyang 8mm 3.5

Teksti ja kuvat: Miika Sirkiä, AV-Lappi

Viilennystä kesäyöstä.

Lähdin vähä ennen kymmentä illalla liikkeelle ja toivoin yön viilenevän edes muutamaksi tunniksi. Tukala helle on piinannut meitä täällä Lapissa jo usean viikon ja toivottavasti se pian päättyy. Suuntasin ensin tekemään yhteen projektiin työkuvauksia Varkaankuruun Ylläkselle. Siellä huomasin jo kelin olevan suhteellisen raikas ja toiveet sumuisesta ja viileästä yöstä saivat lisäpontta! Tallustelin alas Varkaankuruun ja tein tarvittavat työjutut alta pois. Päätin vielä kierrellä hetken kameran kanssa ja kuvailla puroa ja pientä putousta, joka kohisi ihan lähellä. Oli kaunis ilta ja viileän veden äärellä tuntui virkistyvän kummasti. Halusin hieman pidempää suljinaikaa virtavesiin ja laitoin ND-filtterin 24-105mm nokalle. Pidän utuisista virtakuvista, vaikka moni niitä sydämmensä pohjasta inhoaa. ”Vesi pitää näyttää vedeltä” kuulee tuon tuostakin! Makunsa kullakin, mutta minun mielestä näihin tumman sävyisiin kuviin sopii sumuinen vesi. Kiertelin ympäristössä jalustan ja kameran kanssa, kunnes tarvittavat ruudut oli kortilla. Kaunis paikka ja helppo saavuttaa, suosittelen!

Matka jatkui ja jätin auton tienvarteen. Lähdin lompsimaan suota pitkin. Ei ollut sen suurempaa päämäärää, mutta suohon halusin. Lämpötila oli pudonnut yli kahdesta kymmenestä +8 asteeseen ja se sai sumun nousemaan. Kaunista, kerrassaan kaunista! Kävelin eteenpäin ja se virkistymisen tunne helteessä riutumisen jälkeen. Ai, että! Piti kuitenkin muistaa kuvata. Touhusin pitkin suota välillä hilloja mättäällä syöden ja nautin olosta. Sumu muutti väriä auringon pyrkiessä jälleen horisontin yläpuolelle ja istahdin viimeisen kerran mättäälle syömään hilloja. Käytin suolla 24-105mm ja 400mm ja niillä pärjäsi mainiosti. Sumun keskeltä jostain suon laidalta kuului askelia, mutta kenen lienee, se jäi mysteeriksi. Haaveilin jossain vaiheessa, että kunpa poro tai hirvi ilmestyisi sumun sekaan, mutta ei näkynyt. Vasta kotimatkalla autotiellä porot juoksentelivat vastaan.

Mukavan virkistävä ja rauhallinen työ/vapaa-aika painotteinen yö!

 

Puron kasvillisuutta Varkaankurussa.

 

Kivi putouksen alla.

 

Pieni putous Varkaankurun laidalla.

 

Raikasta putouksen ilmaa.

 

Sumu kohoaa suosta.

 

Hämähäkinseitti yökasteessa.

 

Suo, sumu ja auringonnousu.

 

Viimeiset hillat. Nouseva aurinko värjää jo maisemaa.

Kesä on täällä taas.

Niin se talvi taas vaihtui kesäksi. Olen viimisen päälle talven suuri ystävä enkä pidä kuumasta. Kesässä on kuitenkin muutama upea asia, joita ovat kesäyöt ja keskiyön aurinko. Niitä tulee kuvattua runsaasti kesän aikana eri lokaatioissa ja eri aiheiden parissa. Lähiaikoina olen kiertänyt pääosin yöaikaan kotiseutujen maisemissa ja miksipä sitä kauemmaksi tarvii mennä, kun puitteet täällä ovat niin hyvät!

Halusin nyt keskittyä maisemakuvaukseen ja still -kuviin. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun olen viimeeksi kuvannut pelkkää stilliä. Ensimmäinen retki oli ystävän kanssa Aakenukselle. Sieltä oli jo lumet hyvin kaikonneet ja huipulla pystyi jo matkaa taittamaan jalkaisin. Vielä sieltä lumikenttiä löytyi, mutta niitä pystyi väistelemään helposti. Nappasin muutaman kuvan rakkaisesta Aakenuksesta lumipilkkoineen. Toinen kuvausretki suuntautui Pallasjärvelle tuttuun autiotupaan missä vastaanotimme yöttömän yön ja komea se yö olikin! Pallasjärvellä vielä jäät hallitsivat, mutta muutamia sulapaikkojakin oli näkyvissä. Kaunis yöaurinko värjäsi maisemaa ja yötön yö tuli rauhallisesti kesäämme ilahduttamaan.

Seuraavaksi suuntasin Kesänkitunturiin, koska halusin nähdä miten sieltä avautuu kesäyön maisema. Yöretki toi kuumaan hellepäivään helpotusta, mutta nimensä veroinen Pirunkuru sai kyllä sykkeen nousemaan ja hien pintaan! Lopulta saavuin Kesänkitunturin huipulle ja kaunis maisema sieltä avautui. Aurinko ei ihan vielä ollut oikeassa paikassa valon suhteen ja odottelin tovin sen siirtymistä. Ei ollu kiire. Nappasin odotellessa odottelukuvan. Lopulta värit vahvistuivat ja horisontissa siintävien Pallaksien huippujen eteen muodostui kaunista utua. Vaihdoin telen laajiksen tilalle ja 400 millisellä pääsin tarpeeksi lähelle satumaisemaa. Kuvaan sai mukavasti tasoja, koska etualalla oli tummia vaaroja, keskellä taas Pallaksen utuiset huiput ja takana tasaisen oranssi taivas. Tämä valo ei kestänyt kauaa, sillä aurinko siityi koko ajan lähemmäksi Pallaksien huippuja. Oikean valotuksen löytäminen oli muutenkin hankalaa, mutta lopulta sain oikeat asetukset kuvaan.

Etsimestä katsellessa sain huomata, että aurinko alkoi sieltä jo kurkkia ja lopulta tuo iso möllikkä oli jo Pallastuntureiden yläpuolella. Otin vielä siitä hetkestä kuvan suoraan vasten aurinkoa ja lähdin lompsimaan takaisin. Pirunkurun yläpuolella huomasin Kesänkijärvessä mukavan heijastuksen. Kellostapulin huiput ja lumiviirut loistivat yöauringon valossa ja heijastuivat kauniisti puiden kehystämään järven pintaan. Purin vielä kerran kamerakaluston repusta ja otin muutaman ruudun. Tässä tuli taas tuo Canon EF 100-400 F4.5-5.6 L IS putken vakaajatoiminta tarpeeseen. On huikeaa miten voi ottaa vapaalla kädellä kuvia näinkin pitkällä telellä! Piirto tuossa linssissä on myös todella hyvä ja jaksaa aina hämmästyttää kun kuvia koneelta katson.

Viimeisin reissu jo maastopyöräilystä ja yöjuoksuista väsyneillä jaloilla sijoittui ihan lähimaastoon Kittilän Latvajärvelle. Ajatuksena oli saada aamuyön sumua ja lintuja kuviin, mutta pilvinen ja lämmin yö ei antanut sumua. Silti järvellä tunnelma oli upea. Huikeaa lintukonserttia kuuntelin mielelläni mättään nokassa ja aikamoinen lajikirjo tuolla järvellä onkin. Normaalit pikkulintujen,vesilintujen ja kahlaajien äänet saivat lisäpontta teerien, joutsenien ja suokukkojen konsertista. Aivan mahtavaa! Välillä joutsenet kävivät reviirikiistaa pesäalueesta ja nappasinkin kuvan yhdestä yksinäisestä joutsenesta, joka ajettiin järvellä asettuneen pariskunnan toimesta pois. Muutama muukin joutsen yritti järvelle tulla, mutta ei ollut tälle järvelle enää asiaa. Komeasti hallitseva pariskunta mahtaili siipineen ja äänitorvineen muille tulijoille!

Näitä hetkiä olen saanut kokea ja kuvata viimeisten päivien aikana. On upeaa, että saa asua täällä luonnon keskellä! Eiköhän taas päivitellä uusia kuvajuttuja.

Kuviin käytetty kuvauskalusto:

Canon 5D Mark III, Canon EF 100-400 F4.5-5.6 L IS, Canon EF 17-40mm F4 L, Samyang 14mm F2.8

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI!

Aakenus ja muutama lumikenttä.

 

Yötön yö saapuu Pallasjärvelle.

 

Odottavan aika kesäyössä ei ole tuskaa.

 

Utumaisema Kesänkitunturin päältä.

 

Yöaurinko.

 

Kesänkijärven heijastus.

 

Yksinäinen joutsen.

 

Vasojen aika.

Nyt on taas vuodenaika, jolloin pieniä poron vasoja alkaa ilmestyä luontoon. Toiveissa oli saada tänä keväänä kuvattua vasoja, koska niille kuville on tarvetta. Pääsin yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen vihdoin kuvaamaan pieniä pörröisiä vasoja. Laitan muutaman kuvan esille, mutta palaan aiheeseen, mikäli pääsen vielä hollille vasojen kanssa.

Vasa ja vaami ruokailevat.

 

Pieni vasa tutkii ympäristöä.

 

Välillä tarvii lepoa, että jaksaa taas kirmata.

Aurinko

Lappi on saanut nauttia rehellisestä pakkasjaksosta jo tovin. Yli -40 asteen pakkasia on ollut useilla paikkakunnilla ja se on pitänyt myös kelin selkeänä. Tunturissa lämpötila on pysynyt alle parinkymmenen ja siellä onkin hyvä liikkua vaikka alamaita moukaroi jäätävä pakkanen. Lähdin siis tunturihiihdolle ilman sen suurempia kuvatoiveita. Päätin käyttää vielä aikaisemmin tehtyä Lommoltunturin latua, joten tuttua reittiä suuntasin kohti lakea. Vaan ei ollut keli selkeä sillä tuntureita hiveli jälleen sitkeä sumu. Alkumatka sujui varsin harmaissa merkeissä ja ylhäällä puhalsi todella kova tuuli. Tein alaosissa videokuvauksia, mutta ylhäällä tunturissa oli pakko etsiä tuulensuojaa. Pienen tykkypuun varjossa laitoin pakkasvaatetuksen päälle. Untuvatakki ja paksut housut, sekä karvalakki päällä pystyi taas ajattelemaan selkeästi. Samperi, että oli kylmä! Tuntui, että pakkanen oli kirinyt myös ylhäällä ja niin se olikin. Jälkikäteen sain tietää, että tunturissa oli ollut parikymmentä  pakkasta ja tuuli 15 m/s. Ilmatieteen laitoksen Pakkasen purevuus taulukolla saadaan lukemaksi – 35,9. Ei ihme, että posket kävivät välillä valkoisena.

Lämpö alkoi kuitenkin virrata kehossa ja jätin rinkan tykkypuun suojaan ja jatkoin hiihtelyä. Odottelin sopivaa valoa aika pitkään. Lopulta pilvet ja sumu liikkuivat vinhasti kohti alamaita ja pyöreä keltainen möllykkä ilmestyi vasten sumuverhoa. Kaunis valo valtasi maisemaa. Säätelin kameraa viheliäisessä tuulessa. Laajakulman ollessa umpijäässä oli rungossa kiinni 70-200 mm F2,8 L. Tein muutaman kerran värilämpötilan säätöjä ja oikeiden asetuksien löydyttyä kiertelin kuvaamassa. Välillä sai hengähtää sillä aurinko kävi piilossa pilvien takana, kunnes tuulen tauottua myös maisema selkeni. Aurinko alkoi painua jo horisontin taakse, mutta se värjäsi maisemaa entisestään. Hento usva jäi hitaasti valumaan tuntureiden kylkiä pitkin ja se oli todella kaunis näky! Näihin hetkiin harvoin törmää ja onneksi sain siitä hetkestä kuvan. Otin kuvan kohti Keimiötunturia, koska jostain rakosesta aurinko värjäsi usvan todella kauniin väriseksi. Telezoom oli ehdottoman hyvä valinta näihin kuviin, mutta 200mm jää auttamatta liian lyhyeksi. Joutuu ehkä harkitsemaan 400 mm hankintaa, sille on nimittäin ilmennyt tarvetta muissakin kuvauksissa. Katsotaan..

Kuvauskalusto: Canon EOS 5D Mark III, Canon 70-200mm F2,8 L

Alla muutama kuva reissusta. KLIKKAA KUVAA ISOMMAKSI!

terveisin, timppa veijalainen

Aurinko ilmestyi sumun takaa.

 

Tammikuun aurinko.

 

Alamailla pakkanen. Kuvassa Olostunturi.

 

Upea hetki auringonlaskun värjäämästä maisemasta. Kuvattu Lommoltunturista kohti Keimiötunturia.

 

 

Kuutamohiihto

Pakkanen, lumi ja täysikuu. Nämä kolme asiaa houkutteli minut pari päivää sitten Lommoltunturiin. Suunnitelmissa oli kuutamokuvaukset tykkypuiden seassa ja pieni toive oli myös revontulista. Aloitin hiihdon kohti huippua Lommoltunturin P-paikalta tuttua latua, koska olimme olleet tekemässä tv-kuvauksia päivää aikaisemmin samassa lokaatiossa. Tähyilin hiihtomatkan aikana toistuvasti taivaalle ja uhkaavasti pilvet liikkuivat yläpuolella. Oli silti uskomattoman kirkasta. Ei tarvinnut otsalamppua hiihdon aikana. Pilvet olivat kuitenkin sen verran matalalla, että toivoin lakialueen olevan vapaa pilvistä. Näin on monesti käynyt.

Olin tällä kertaa liikkeellä pelkän rinkan kera ja kuvauskalustoa oli mukana vain runko ja kaksi objektiivia. Laitoin lähtiessä paikalle Samyang 14mm 2.8 ja se pysyi nokalla loppuun asti. Puurajan loppu läheni ja sain huomata, että pilvet olivat jumineet kiusallisesti huipun päälle. Otin muutaman ruudun tykkypuista puurajassa ennen siirtymistä avotunturiin. Ylhäällä tuuli tuiversi kovaa ja kauluria sai hilata ylemmäs. Parta oli jo umpijäässä ja siihen se kaulurin laitaan hyvin asettui. Tuuli lennätti myös lunta joka tarttui kaikkialle. Päätin kiivetä huippupaasille ja odottaa siellä hetken josko keli selkiäisi, koska pystyin erottamaan tähdet hyvin himmeästi pilviharson läpi. Seisoskelin tovin huipulla ja päätin kaivaa kameran rinkasta ja ottaa edes muutaman ruudun. Siinä otsalampun valossa huomasin valon tekevän oivan patsaan pilvien ja lentävän lumen sekaan. Kiipesin paasille ja tähtäsin valopatsaan kohti kuuta, jonka vieressä taisi Jupiterkin möllöttää. Ajatus toimi mukavasti ja valopatsas osui suoraan kuuhun. Se riitti minulle ja päätin lähteä alemmas.

Alhaalla sain huomata taivaan olevan täysin selkeä ja pakkanen oli kireä. Nyt nautiskelin vain ainutlaatuisesta valosta ja hiihtelin sopivaan paikkaan evästauolle. Olihan kello jo puoli kaksi yöllä. Oli mukava istua hangessa ja tuijotella kuun valaisemaa metsää. Ei kuulunut ääniä, oli rauhallista. Paljon en kuvia ottanut tällä reissulla, mutta tunturissa hiihto ja kuutamon luoma valo on aina yhtä mukavaa kokea. Alla muutama kuva reissusta.

terveisin, Timo Veijalainen

Kuvauskalusto: Canon EOS 5D Mark III, Samyang 14mm F2.8, Canon 17-40mm F4 L

Kuutamohiihtoa.

Puuraja.

Tykkypuita.

Kuutamon valaisua.

Tauko metsässä.

Saunailta.

Olen pitkään miettinyt saunakuvauksia. Nyt sain itseäni niskasta kiinni ja päätin kuvata saunaillan. Haasteena oli kuvaamisen ohella toimia itse mallina. Ei ollu tunkua mallin pestiin, niin oli siis juostava myös kameran toisella puolen. Halusin kuvata saunaillan siinä muodossa mitä se minulle on parhaimmillaan. Rauhallinen kokemus ja ehdottomasti puusauna. Homma alkaa puiden haku reissulla ja tähän valitsin 50mm F1.8 objektiivin ja kuvasin otokset suurella aukolla, koska se luo pienellä syväterävyydellä seesteistä tunnelmaa. Päädyin käyttämään lopulta 50mm melkein kaikissa kuvissa ja se olikin paras valinta tässä sarjassa.

Kuvasarja jatkui puukon teroituksella, koska huomasin puukon olevan tylsä. Aitona tilanteena tunsin sen kuuluvan tähän sarjaan, joten päätin ottaa puukon teroituksesta kuvan. Haastavaa oli taas tulla itse kameran eteen ja saada isolla aukolla tarkennus kohilleen. Kameraa joutui käyttämään ajastimella, koska langattomasta oli loppunu paristot. Se toi jälleen ei toivottua haastetta kuvaamiseen. Kuva lopulta onnistui otsalampun ja ikkunan valoa avuksi käyttäen. Samaa tekniikkaa käytin kuvassa, jossa vuollaan kiehisiä.

Seuraavaksi oli aika ottaa kuva tulen sytyttämisestä. Laitoin kameran kiukaan sisällä ja linssiksi vaihtui Samyang 14mm F2.8. Oiva putki tähän tarkoitukseen. Halusin kuvan hetkestä jolloin kiehinen sytytetään kiukaan sisältä päin katsottuna. Se onnistui varsin mukavasti muutaman yrityksen ja erheen jälkeen. Tämän kuvan jälkeen laitoin tulet saunan pesään ja nappasin perinteisen kiuaskuvan. Sitten oli aika odotella saunan lämpöä. Kamera lämpesi mukana saunan ulkopuolella ja tällä välttyi kosteuden tuomalta huurulta. Oli siis lauteilla istumisen aika. Kauaa ei ollut aikaa ottaa tätä kuvaa sillä kosteus yllättää hyvinkin pian löylyjen jälkeen. Laitoin kameran ajastimen laskemaan ja kipusin lauteille. Olin jo muutamat alkulöylyt ottanut ennen kuvaa hien pintaan saamiseksi, mutta se ei kuvassa juuri näy. Kuvasta tuli muutenkin hieman kliininen, mutta ensi kerralla osaa jo paremmin.

Ajatuksena oli lopettaa kuvasarja lumikylpyyn, mutta vielä ei riittävästi lunta ole siihen lajiin. Päädyin viiluttelu kuvaan saunan jälkeen. Sen toteutus oli hyvin yksinkertainen ja vein kameran hyvissä ajoin viileään. Otin testikuvat ja jätin asetukset odottamaan viiluttelua. Nappasin kuvat saunonnan yhteydessä ja se ei paljoa vaivaa vaatinut. Objektiiviksi olin tähän vaihtanut 17-40mm F4L.

Näistä hetkistä muodostui alla näkyvä ”Saunailta” kuvasarja. Nyt sain vihdoinkin saunomista kuvattua ja uusia ideoita poiki tämän sarjan yhteydessä. Uusia yrityksiä ja kokeiluja on siis vielä edessä tämän teeman tiimoilta.

Kuvauskalusto: Canon 5D Mark III, Canon 17-40mm F 4 L, Canon 50mm F 1.8 ja Samyang 14mm F 2.8.

Terveisin, Timppa.V

Puita pinosta.

Puiden kantamista.

Puukko teräväksi.

Kiehiset.

Tulen sytytys.

Kiuas lämpenee.

Löylyissä.

Viilentymässä.

Uusi video ja luontokalenteri 2014.

AV-Lappi uusin revontulivideo tulee pian esille Pallas-Yllästunturin luontokeskuksiin. Teos on 15 minuutin mittainen ja sisältää upeita revontulivideoita tältä syksyltä ja viime talvelta. Revontulien lisäksi videolla näkyy kaunista lappilaista luontoa. Trailerin pääsee kurkistamaan täältä:

 

Olemme myös saaneet painosta uuden AV-Lapin seinäkalenterin. Kalenteri vuodelle 2014 sisältää upeita kuvia pohjoisesta ja ison A3 koon ansiosta kalenteri toimiin mukavasti vaikka tauluna. Kalenterin hinta on 15 euroa+toimituskulut. Kalenterin voi tilata alla olevan linkin kautta:

http://www.av-lappi.com/kalenteri2014/

Kylmä kuvausreissu.

Olin tiiraillut sääpalveluita ja toiveissa oli pakkasyö ja sumuinen aamu. Tämä järjestyi varsin mukavasti heti viikon alettua. Säätiedote lupasi selkeää ja kylmää yötä ja sain järjestettyä itseni reissuun. Ajatuksena oli siis saada sumun valumista aamun ensimmäisiltä tunneilta. Tätä videomateriaalia tarvitaan tulevissa projekteissa. Ajelin Pallasjärvelle autiotuvalle yöksi, koska halusin suunnata Pallaksen maastoihin. Tarkoituksena oli herätä neljältä ja kiivetä tunturiin. Mikä mukavampaa, kuin yhdistää retkeily siihen samaan syssyyn. Tuvalla ei ollut ketään ja kämppä lämpisi mukavasti. Lämpötila alkoi tippua rapsakasti pakkasen puolelle ja toiveet sumuisesta aamusta kasvoivat.

Laitoin toisen rungoista ottamaan timelapsea iltaruskosta ja yön tulosta. Samalla huomasin revontulisumun vahvistuneen Pallasjärven yläpuolella. Pientä toivoa oli myös revontulien saapumisesta. Tuvassa lämmitellessä vilkuilin ikkunasta kehittyykö revontulet kuvattavaksi asti. Pian sain huomata, että on parempi viedä toinenkin runko pihalle. Hitaasti liikkuvat, mutta koko ajan kirkkautta keräävät revontulet on mukava tallentaa videon muotoon. Sallivat pitemmän valotuksen ilman, että revontulet palavat puhki. Nyt siis molemmat rungot keräsivät tunnelmia talteen. Välillä vaihdoin optiikkaa ja pakkanen tosiaan kiri! Lisää vaatetta päälle ja kuvaukset jatkuivat. Lopetin timelapse touhut sumun tuhratessa linssejä ja keskityin ottamaan yksittäisiä stillejä. Mukavat revontulet ja varsin komea tähtitaivas. Erityisesti tuvan suunnalta pilkottanut tähtitaivas oli lumoava. En malttanut mennä nukkumaan, vaikka neljältä soiva herätyskello kävikin välillä mielessä.

Lopulta vääntäydyin laverille, koska sumua alkoi olla jo vaivoiksi. Makuupussissa tarkeni vähän liiankin hyvin ja uni oli katkonaista. Pian puhelin pirisikin herätyksen merkiksi. Ylös ja ulos! Mukavasti heräsi raikkaassa pakkasessa. Mittari näytti mukavat -6 astetta. Odottelin tuvalla hetken, että aamu kirkastuisi. Pallaksen pihasta lähdin kiipeämään vielä kovin pimeässä ja tuumailin herätyksen olleen hitusen liian aikaisin 🙂 Noh, sama tuo oli kävellä tunturissa ympyrää ja odotella aurinkoa. Palkaskeron laidalla säikähdin turkasesti komean poron tölvätessä läheiselle harjulle! Mahtava sarvipää oli varmaan kiiman pauloissa, enkä kauaa jäänyt sitä häiritsemään. Mukavasti poseerasi tunturin laidalla ja sain otettua pari ruutua tunturin kuninkaasta.

Kävelin hiljalleen kohti Pallaskeroa ja alkoi se aamukin valaista maisemaa. Sumua ei vain ollut tarpeeksi ja siltä osin tämä kuvauskohde meni mönkään. Ei sen väliksi, oli sen verran mahtavan näköistä ympärillä. Alhaalla näkyvät suot ja aukeat olivat valkeana kuurasta ja kuntta rapisi kävellessä. Ensimmäinen kunnon pakkasaamu tälle syksylle! Kiertelin Pallaskeron laitaa ja söin aamupalan. Otin muutaman kuvan ylhäältä ja siirryin kohti alhaalla näkyneitä soita. Kiertelin jänkkää ja toivoin salaa törmääväni hirviin, mutta loistivat poissa olollaan. Otin alamailla muutaman kuvan, kunnes aurinko alkoi jo nousta korkealle. Oli aika suunnata kotiin, mutta olipa onnistunut reissu. Aina ei saa sitä mitä lähtee hakemaan, mutta tilalle voi saada muuta yhtä hyvää. Aina kannattaa lähteä patikoimaan tai retkelle, jos on mahdollisuus!

KLIKKAAMALLA ISOMPI KUVA!

terveisin, Timppa Veijalainen, AV-Lappi

Kuvauskalusto: Canon EOS 5D Mark III, Canon EOS 7D, Canon 70-200mm 2.8L, Canon 17-40mm 4.0L, Tokina 11-16mm 2.8